vertailu
? BenQ W1070+
? BenQ W1400
? Epson TW5200
? Epson TW6600
? InFocus IN8606HD
? Optoma HD26
? Optoma HD50
36
Videoprojektorit 700?1500 ?
Teksti ja mittaukset Mauri Eronen Kuvat Valmistajat ja Mauri Eronen
Sen 1,07-kertainen heittosuhde tarkoittaa,
että kaksi metriä leveän kuvan saadakseen projektori tulee sijoittaa 2,14 metrin päähän valkokankaasta. Kuvasta puuttuu
syvyys ja vaikuttavuus. Sitä vaivaava valju kuva
ilmenee kirkkaiden alueiden leviämisenä sinisenä
huntuna tummien alueiden päälle. 100:1 ansi-kontrasti on kehno
suoritus.
Optoma HD26 ja Epson EH-TW6600 sijoittuvat keskiryhmään lähes identtisillä kontrasteillaan (noin 1000:1
on/off ja 200:1 ansi).
Mustan tasoltaan paras on BenQ W1070+. Pikavalintojen määrä on
BenQ:issa ja kummassakin Optomassa suuri.
Epsonien säätimet ovat aivan eri maasta 6600:n kapulan ollessa suuri ja taustavalaistu, kun taas
5200:n säädin on sekava ja valaisematon. Edullinen InFocus on poikkeus, sillä sen 1,5-kertainen zoom on yhtä
ulottuva kuin kalliimmissa.
Suurimman kuvan lähietäisyydeltä saa BenQ
W1400:lla. Selvitimme tonnin molemmin puolin
sijoittuvien projektorien eroja.
OTIMME vertailuun kaksi erihintaista mallia kolmelta valmistajalta, minkä lisäksi jokerina testasimme InFocuksen
edullisen dlp-projektorin IN8606HD. vertailu
Tonnisarjan taisto
Halvimmat full hd -tykit maksavat nyt selvästi alle
tuhat euroa, mutta saisiko pienellä lisäpanostuksella
parempaa kuvaa. Sen pohjamusta on myös melko tasainen, mutta alareunastaan
BenQ:n ja Optoman sisarmallien kaukosäätimet ovat pikavilkaisulla samanlaiset, mutta erojakin on.
Esimerkiksi BenQ W1070+:n näppäimet naksuvat ja W1400 pysyy hiljaa. InFocuksen luottokorttisäädin tarjoaa vain oleellisimmat
toiminnot, ja säätöä varten täytyy mennä valikkoon.
37. 1,6-kertainen zoom ja ±30 % linssinsiirto vaaka- ja pystysuunnassa tuovat hieman vapautta asennuspaikan suhteen.
BenQ W1400:n 1,6-kertainen zoom ja 10?30 % pystysuunnassa säätyvä linssinsiirto helpottavat myös.
Edullisessa BenQ:ssa on isoveljeään vastaava linssinsiirto, mutta vain 1,3-kertainen zoom.
Kaikki projektorit ovat optiikaltaan käsikäyttöisiä, eli
zoom ja tarkennus tehdään optiikkaa kääntämällä. Testattavana oli todellisuudessa malli EH-TW6600W, joka kuitenkin eroaa 6600-perusmallista vain valkoisen värityksen
ja mukana tulevan langattoman hdmi-lähettimen osalta.
Optomaa edustivat uudet dlp-mallit HD26 ja HD50.
Optiikka ja asennus
Selvimmin eri hintaluokkien erot ilmenevät optiikan
ominaisuuksina. Kalliimmissa malleissa on järjestäen
laajempi zoom kuin alle tonnin tykeissä. Optoma HD50
tarjoaa pidemmän zoomin ja 15?30 % pystyoffsetin
linssinsiirron ansiosta.
Epson EH-TW5200:n negatiivinen pystyoffset meinaa,
että projektoria täytyy laskea selvästi katosta, koska
kuva piirtyy hieman projektorin tasan yläpuolelle.
Joustavin asennus on Epson EH-TW6600:ssa. InFocuksen kontrasti olisi parempi Brilliant Color -toiminto päällä, mutta sitä ei käytetty sävytoiston heikkenemisen vuoksi.
Epson EH-TW5200 on kontrastiltaan heikoin ja rutkasti muuta joukkoa jäljessä. Kaukosäätimellä tehtävä säätö tulee mukaan vasta selvästi
kalliimmissa malleissa.
Kuvanlaatu
Projektorien kuvanlaatua arvioitiin useiden osa-alueiden
perusteella. Molemmissa on pikanäppäin värienhallintaan mutta ei perusasetuksiin, kuten kirkkauteen tai kontrastiin. Optoma HD26 tarvitsee eniten etäisyyttä, 1,48-kertaisesti
kuvan leveyteen nähden. Ihmissilmälle merkittävimpiä laatutekijöitä
ovat kontrasti (mustan ja valkoisen kirkkauden erotus),
värien luonnollisuus, kuvan valoisuuden ja sävyjen tasaisuus sekä kuvan terävyys.
Kontrastiltaan kolmen kärki on BenQ W1070+, BenQ
W1400 ja Optoma HD50. Molemmat perustuvat lcd-tekniikkaan. Se täytyy siis asentaa lähes kolmen metrin päähän kahden metrin kankaasta.
Toisaalta pitkä heittoetäisyys voi olla hyväkin asia.
Erityisesti äänekkään tykin melua voi yrittää hillitä sijoittamalla se mahdollisimman kauas katselupaikasta tai
jopa täysin eristettyyn huoneeseen kotiteatterin takana.
Pisimmän asennusetäisyyden tarjoavat Epson 6600
(2,15x), InFocus (2,09x) ja Optoma HD50 (2,09x).
Optoma HD26:n 1,1-kertainen zoom ja linssinsiirron
puuttuminen tarkoittaa, että asennuspaikka täytyy mitata tarkasti, jotta kuva täyttää kankaan. BenQ:n W1070+ on
aivan uusi edullinen dlp-projektori, jota vastassa on valmistajan pidempään markkinoilla ollut W1400.
Epsonilta mukana ovat vertailun hintahaitarin ääripäät, vain 700 euron EH-TW5200 ja 1500 euron EHTW6600
Isoveljensä tapaan sen värikalibrointi on hankalaa, mikä tekee alkujaankin heikoista lähtökuopista ponnistamisen vaikeaksi. Epsonin vihertävä pohjamusta
on tasaisempi kuin Optoman sinivihermagenta. Perusasetuksilla Epson
6600:n värit ovat ryhmän luonnollisimmat, joten kalibrointi ei ole välttämätöntä. Optoman kuvan alareuna (pöytäasennuksessa) on lisäksi selvästi kirkkaampi kuin yläreuna.
Heikoin musta on Epson EH-TW5200:ssa. Parhaiten kalibrointi toimii
BenQ W1400:ssa, jossa kaikkien värien deltae alittaa kalibroituna arvon 3. Heikko
kontrasti näkyy helposti tummissa kohtauksissa.
Säädöt
Kuvamateriaaliin reagoiva dynaaminen valaistuksen säätö
puuttuu InFocuksesta. Kannattaa muistaa, että kuvat korostavat ongelmia, eikä musta todellisuudessa ole yhtä kirkasta tai laikukasta.
Niistä kuitenkin näkee helposti esimerkiksi Optoma HD26:n alaosan kirkkauden ja koko kuvaalan kirjavuuden tai Epson EH-TW5200:n muita korkeamman ja BenQ W1070+:n matalamman
mustan tason. Lisäksi rgb-säätö on HD26:ssa piilotettu outoon paikkaan värinhallinnan alle.
3d-värinhallinta tarjoaa kaikkien pää- ja välivärien kalibroinnin kolmella akselilla. Dynaaminen valaistus parantaa vain on/off-kontrastia, sillä kuva-alueita
ei voi tummentaa itsenäisesti. BenQ W1400 ja Optoma HD50 ovat tasoltaan ja sävyltään lähes identtisiä.
Molemmissa on edullista BenQ:a enemmän sävyvaihtelua vihreän ja magentan välillä.
InFocuksen musta on suht tasainen, mutta vasen reuna
viettää vihertävän syaaniin ja oikea reuna punertavan magentaan.
Epson EH-TW6600 ja Optoma HD26 tarjovat seuraavaksi mustinta mustaa. Epson EH-TW6600:n musta on vihertävää, mutta siinä ei ole kulmien tummuuden
lisäksi värivaihtelua, kuten InFocuksessa tai Optoma HD50:ssä.
BenQ W1070+
BenQ W1400
Epson 5200
Epson 6600
InFocus IN8606HD
Optoma HD26
Optoma HD50
38
hieman muuta aluetta kirkkaampi. Käytännössä toiminnosta
ei ole hyötyä, sillä se toimii vain hyvin tummissa kohtauksissa ja reagoi kuvasisältöön huomattavan hitaasti.
On ilahduttavaa, että kaikissa projektoreissa on mahdollisuus kuvan kalibrointiin sekä harmaasävyjen että
värien osalta. BenQ ja Optoma säätävät lampun
tehoa ja Epsonit luottavat muuttuvakokoiseen iirikseen.
Valmistajien mukaan dynaamisen lampun tilassa
(BenQ:lla nimellä smart eco) sen käyttöikä kasvaa eco-tilaan nähden, mutta tuulettimen meteli kasvaa selvästi.
Epsonissa taas iiris pitää selvää rutinaa. Eniten säätöä rajoittaa väriavaruuden rajoittuneisuus vihreän osalta. Optoma HD26 on ainoa, jossa harmaasävyille on ainoastaan yhden pisteen rgb-tasonsäätö, muissa kalibroinnin voi tehdä tummille ja kirkkaille sävyille
erikseen. Harmaasävyjen
kalibrointi onnistuu helposti hieman vihertävää pohjamustaa ja tummimpia sävyjä lukuun ottamatta.
Epson EH-TW5200 on hankala tapaus. Edullisempi W1070+ ei pääse värisaturaation osalta yhtä hyvään tulokseen, mutta harmaasävyt säätyvät helposti. Vastakkaisista nurkista sinertävä ja vihertävä pohjamusta on sävyiltään epätasainen mutta tasoltaan yhtenevä. Oletuksena hyvin
epälineaariset harmaasävyt taas korjaantuvat tummia
kohtia lukuun ottamatta helposti. Tässäkin on syynä
pohjamustan sinertävään viettävä sävy.. Molempien harmaasävyt jäävät
keskimäärin alle deltae arvon 1.
Epson EH-TW6600 pääsee myös hyvään lopputulokseen, mutta sen värinhallinnan säädöt vaikuttavat liikaa
toisiinsa ollakseen intuitiivisia. vertailu
Videoprojektorit 700?1500 ?
DeltaE-arvot kalibroinnin jälkeen
Harmaat ka.
Harmaat max
Värit ka.
Värit max.
BenQ W1070+
0,5
1,4
2,7
4,8
BenQ W1400
0,6
1,8
1,7
2,6
Epson EH-TW5200
2,7
4,8
5,7
8,8
Epson EH-TW6600
0,7
2,0
2,1
3,1
InFocus IN8606HD
0,5
1,2
5,1
6,1
Optoma HD26
0,8
2,1
3,6
6,6
Optoma HD50
1,1
2,9
2,5
4,7
Pohjamusta
PROJEKTORIEN pohjamustan suhteellista eroa ja tasaisuutta voi ver tailla oheisista kuvista, jotka on otettu kaikista tykeistä samoilla valotusasetuksilla. Kalibroinnilla tilannetta ei voi paljoa parantaa muuten kuin värien luminanssin osalta
Näkyvyydeltään se vastaa joidenkin televisioiden pwm-taustavaloa ja riippuu väripyörän nopeudesta.
Selvimmin väripyörän (ja dynaamisesti moduloitavan
lampun) aiheuttamat ongelmat ovat nähtävissä Optoma
HD26:ssa ja InFocuksessa. Valkoisen segmentin käyttö parantaa
valotehoa matalatehoisen 190 watin lampun kanssa,
mutta värien tarkkuus on rgb-väripyörää heikompi.
InFocuksen väripyörässä on vain päävärit punainen, sininen ja vihreä. Kalibrointi synnyttää kuitenkin helposti saturaatiosiirtymää, joten kalibroidessa täytyy turvautua enemmän yritys?
erehdys-menetelmään. Suurimmat ongelmat ovat vihreässä ja punaisen
saturaatiotasojen sävyvirheessä. Lisäksi UniShapessa valon tehoa säädetään kulloinkin valaistavan värisektorin mukaan. Värien kalibroinnissa rajoittava tekijä on väriavaruuden pienuus, jota ei 3d-värinhallinnallakaan saa korjattua. Sateenkaariefekti on selvästi lievempi kuin Optoma
HD26:ssa ja InFocuksessa.
Väripyörät
YHDEN dlp-piirin projektoreissa väri-informaatio muodostetaan erivärisiin sektoreihin jaettua
väripyörää käyttämällä. Saturaatio on kuitenkin lineaarinen,
eikä kuvassa ole nähtäviä ongelmia.
Optoma HD50 pääsee laajemman väriavaruutensa ansiosta parempaan lopputulokseen kuin HD26. Väripyörän perinteisessä rakenteessa on punainen, vihreä ja sininen
sektori. Optoma ja InFocus pyörittävät
väripyörää nelinkertaisella nopeudella 24 hertsin signaalilla ja kaksinkertaisella nopeudella 60 hertsin kuvalla.
BenQ:t ja Optoma HD50 käyttävät RGBRGB-väripyörää, jotka pyörivät 24p-kuvalla kuusinkertaisella nopeudella. Tämän vuoksi
yksittäinen valkoinen elementti hajoaa selvästi nähtäviin osaväreihin. BenQ:t ja Optoma HD50 kalibroituivat melko
hyvin BC päälläkin, kunhan kontrastisäätöä pudotti hieman.
Tekniikkakohtaista pohdiskelua
Ei varsinaisesti kuvanlaatuun vaan käytettyyn tekniikkaan liittyvä heikkous on dlp-projektorin väripyörän
synnyttämä värien ajallinen välkkyminen, joka ilmenee
sateenkaari-ilmiönä silmiä nopeasti liikutettaessa. Sateenkaariefekti ei ole niin voimakas.
InFocus
Optoma HD26
Optoma HD50
Osramin UniShape-tekniikka säätää lampun tehoa synkronoidusti väripyörän kanssa. Näiden välissä on myös pimeitä jaksoja. Tämän takia sateenkaaret näkyvät tavallista selvemmin.
Optoma HD26 käyttää BWCGYR-väripyörää, jossa on päävärien lisäksi valkoinen, syaani ja
keltainen sektori. Värien hajoaminen on helposti nähtävillä ja erikoisen näköinen. Tekniikkaa käytetään valmistajien esitteiden mukaan ainakin InFocuksessa
ja Optoma HD50:ssä.
39. Harmaasävyjen tarkkuus ei kalibroituna ole aivan yhtä tasainen kuin parhaissa deltae-arvon
ollessa aavistuksen päälle yhden.
DLP-projektorien Brilliant Color -toiminto parantaa merkittävästi kontrastia, mutta heikentää joissakin tapauksissa
värien tarkkuutta ja vaikeuttaa kalibrointia. Valkoisella värillä valmistaja pyrkii parantamaan valotehoa, mutta
vastapainona värien tarkkuus ei ole niin hyvä.
BenQ:t ja Optoma HD50 perustuvat perinteiseen ja hyväksi todettuun RGBRGB-väripyörään,
joka pyörii 24p-signaalilla kuusinkertaisella nopeudella. Ilman Brilliant Color -toimintoa
lopputulos on hieman parempi, mutta kontrastisuhde
selvästi heikompi. Niistä ilmenevät väripyörän rakenne ja mahdollinen lampun tahdistus. Nykymalleissa käytetään muunkinlaisia jaotteluja, ja värien toistoa yritetään parantaa
myös lampun tehoa väripyörän mukaan säätämällä.
Alla olevat kuvat on otettu 1080p60-signaalilla 1/60 sekunnin valotusajalla kameraa samalla vaakasuunnassa liikuttaen. BenQ:ssa toiminnolle on vain on/off-kytkin, mutta InFocus ja Optomat
tarjoavat kymmenportaisen liukusäätimen.
Tehdasasetuksilla Brilliant Color piti kytkeä kokonaan
pois päältä InFocuksessa luonnollisimman kuvan saamiseksi. Optoma HD26:ssa kuva oli silmämääräisesti parempi BC
maksimissa, mutta kalibrointi oli mahdollista vain BC pois
kytkettynä. Valmistajan mukaan tällä saavutetaan parempi bittisyvyys
ja tasaisemmat väriliu?ut. Tietyt punaisen sävyt
saavat violetin sävyn, joka on nähtävissä myös elokuvamateriaalilla.
Optoma HD26:n yksipisteisestä harmaasävyjen kalibroinnista huolimatta lopputulos on erinomainen (deltae
keskimäärin alle 1). vertailu
InFocus kalibroituu harmaasävyjen osalta helposti
tarkaksi, mutta värinhallinta ei saa toistoa täysin kuriin. Lampun teho putoaa Optoman tavoin värien välissä, mikä korostaa sateenkaari-ilmiötä ja saa aikaan kuvan välkkymistä. Optoma käyttää pyörässään
montaa eriväristä segmenttiä (BWCGYR), joiden välillä
projektori näyttää toisinaan vain mustaa. InFocus käyttää RGB-pyörää, mutta värien väliin jää epäsäännölliset pimeät jaksot. Värin vaihtuessa valotehoa pudotetaan
Kuva on kuitenkin paljon levollisempi sateenkaariilmiön puuttumisen vuoksi. Lisäksi erot voivat olla
suuria samankin projektorimallin eri yksilöiden välillä.
Epson EH-TW6600 on ainoa, jossa gammaa pääsee säätämään monipuolisesti yhdeksän
pisteen avulla. Pikku-BenQ:n mustan taso on vertailun paras ja vieläpä
melko tasainen. Yli 100 millisekunnin input lagin vuoksi Epsoneiden käyttö on kuitenkin hankalaa, sillä jopa hiirtä liikutellessa viive on huomattava. Sen luonnollisen dynaaminen kuva oletusasetuksilla ja toimivat säädöt tekevät siitä sopivan niin aloittelijalle kuin parasta suorituskykyä tykiltään haluavalle. Pienen totuttelun jälkeen haluamansa löytää helposti, vaikka jotkin
asetukset odottaisi
näkevänsä heti päävalikon alta.
Yhteenveto
BENQ W1400 on vertailun voittaja. Hyvän väripyörän ansiosta vain herkimmät dlp-allergikot voivat saada oireita sateenkaarista.
Joustava ja käyttökustannuksiltaan edullinen Epson EH-TW6600 tuottaa hyvän kuvan vain pienellä vaivalla. Molemmissa Epsoneissa oli
silti havaittavissa pientä lampun välkkymistä ennen kuin
ne lämpenivät kunnolla.
Ainakin periaatteessa lcd-mallit sopivat rauhallisemman kuvansa vuoksi dlp:tä paremmin tietokonekäyttöön. Lineaariseen virheeseen ihmissilmä sopeutuu nopeasti, mutta
samaan aikaan eri tasoilla erisävyinen kuva häiritsee helpommin.
Erään projektorin harmaasävyjen tasapaino oletusasetuksilla Grandview- (vasemmalla) ja
Stewart-valkokankaalla (oikealla). InFocus ja Optoma HD26 tarjoavat vain noin kahden framen eli 33
millisekunnin mittaisen viiveen, joka soveltuu jopa
pelikäyttöön. Perusasetusten tarkistuksen jälkeen toisto on neutraalia,
joskaan ei aivan niin dynaamista kuin parhaissa dlp-malleissa. Hyvään kalibrointitulokseen pääsemiseksi kontrastisuhteesta joutuu tinkimään melko paljon, jolloin kuva ei enää olekaan ihan niin vaikuttava.
Optoma HD26 on ensivaikutelmaltaan vaikuttavan terävä ja luonnollinen. Matala kontrasti tekee kuvasta hailakan ja mustan tasosta korkean. Kalibrointikaan ei tahdo onnistua, joten lopputulos
jättää paljon parantamisen varaa.
Epson
6600
?????
?????
?????
?????
InFocus
IN8606HD
?????
?????
?????
?????
Optoma
HD26
?????
?????
?????
?????
Optoma
HD50
?????
?????
?????
?????. Pisin viive on Optoma HD50:ssä, 129
millisekuntia.
Optoma HD50:n värinhallinta esittää kaikkein havainnollisimmin mihin säädöt
vaikuttavat.
Optoma HD26:n
valkotasapainon säätö
on piilotettu värinhallinnan white-asetuksen alle. Koska valkotasapaino riippuu voimakkaasti heijastuspinnasta, ei mittaustuloksista voi päätellä sen hyvyyttä lopullisessa käytössä. Kalibroinnin jälkeen kuvan kontrasti heikkenee, sillä Brilliant Color -toimintoa täytyy kytkeä
pois.
Epson EH-TW5200 on vertailun edullisin sekä ostohinnaltaan että ylläpidoltaan.
Toisaalta se on myös kuvaltaan vaatimattomin. Esivalinnoista asetus ?2 tuottaa parhaan tuloksen gamman ollessa lähellä
arvoa 2.2.
Lcd-tekniikan heikkous on selvemmin näkyvä pikselirakenne. vertailu
Videoprojektorit 700?1500 ?
Kangas vaikuttaa kuvaan
PROJEKTORIN lopullinen kuvanlaatu on aina riippuvainen valkokankaasta. Säätö tarjoaa
vain yhden pisteen
gain-kalibroinnin,
mutta se riittää hyvän
tuloksen saamiseksi.
InFocuksen kolme
päävalikkoa on jaettu
vielä 2?3 lisävalikkoon. Käyntiääni on vertailun
miellyttävin, vaikkakaan ei aivan äänetön.
BenQ W1070+ oli vertailun suurin yllättäjä. Valkotasapainon mittauksia tulkitessa kannattaa absoluuttisen tarkkuuden sijaan kiinnittää huomiota siihen,
onko toisto lineaarista. Luonnollisinta kuvaa
haluavan täytyy kalibroida harmaasävy- ja väritoisto käytettävän kankaan kautta. Se haastaa käytettävyydessä ja kuvanlaadussa kalliimmatkin mallit. Ainoana hintaluokassaan se tarjoaa linssinsiirron asennuksen helpottamiseksi.
pisteet
Kuva (70 %)
Säädöt (15 %)
Ominaisuudet ja käyttö (15 %)
Yhteensä (100 %)
40
BenQ
W1070+
?????
?????
?????
?????
BenQ
W1400
?????
?????
?????
?????
Epson
5200
?????
?????
?????
?????
InFocus soveltuu parhaiten käyttäjälle, jolla on mahdollisuus kalibroida kuva itse.
Projektorin vakioasetukset kun ovat reilusti pielessä. Eli, onko punaisen, vihreän ja sinisen osuus suurin piirtein sama sekä
tummilla että kirkkailla sävyillä. Hidas ja
monivärinen väripyörä saattaa kuitenkin häiritä sateenkaari-ilmiön myötä. Läheltä (alle 2x kuvan leveys) katsottaessa molemmissa Epsoneissa pikseliverkko saattaa olla havaittavissa
Valinnat on listattu oheisessa taulukossa. Kuvaaja kertoo punaisen, vihreän ja sinisen suhteellisen osuuden verrattuna D65-referenssiin, jota elokuvien masteroinnissa käytetään. Epson 6600 on tummia sävyjä lukuun ottamatta hyvä. Samaa sävyjen muuttumista
on havaittavissa myös Epsonin edullisemmassa 5200:ssa. vertailu
mittaustulokset
ENNEN mittausta projektoreista haettiin luonnollisinta kuvaa tarjoavat esiasetukset kuvatilalle, värilämpötilalle, väriavaruudelle ja gammalle. Kuva heijastettiin mustalle kankaalle, jotta huoneeseen syntynyt
hajavalo ei vaikuttanut mittauksiin.
Käytetty kuvatila
Värilämpötilan esiasetus
Väriavaruuden esiasetus
Gamman esiasetus
On/off-kontrasti
ANSI-kontrasti
Harmaasävyjen DeltaE 20-100 % (keskiarvo)
Värien DeltaE (keskiarvo)
Värisaturaation DeltaE 25/50/75 % (keskiarvo)
Värien luminanssivirhe (keskiarvo)
ColorChecker-virhe
Kuvan käsittelyviive (input lag, 1080p60)
Toimiva 1080p24-toisto
Väripyörän nopeus (24p)
BenQ
W1070+
Cinema
Normal
2.2
1850:1
685:1
4,6
8,2
5,4
29,4 %
4,1
50 ms
?
6x
BenQ
W1400
Cinema
Normal
2.2
1850:1
340:1
1,9
5,8
4,0
19,5 %
3,7
78 ms
?
6x
Epson
5200
Natural
0
340:1
80:1
3,0
5,8
3,1
10,3 %
3,6
116 ms
?
-
Epson
6600
Natural
6500K
HDTV
-2
1030:1
200:1
2,2
3,0
1,6
8,9 %
2,1
106 ms
?
-
InFocus
IN8606HD
Movie
Warm
2.2
780:1
430:1
8,2
12,5
13,4
42,2 %
4,8
33 ms
?
4x
Kontrasti
Optoma
HD50
Cinema
D65
HDTV
Standard
1600:1
520:1
6,2
4,3
3,4
13,5 %
3,9
129 ms
?
6x
Harmaasävyjen ja värien virhe
BenQ W1070+
BenQ W1400
BenQ W1400
Epson TW6600
Optoma HD50
Epson TW5200
Optoma HD26
Optoma HD26
Epson TW6600
BenQ W1070+
InFocus IN8606HD
Optoma HD50
Epson TW5200
InFocus IN8606HD
0
Optoma
HD26
Reference
Warm
Standard
1080:1
220:1
3,5
16,3
9,0
50,2 %
4,4
33 ms
?
4x
500
1000
1500
On/off-kontrasti
ANSI-kontrasti
2000
0
1
2
3
4
5
6
7
Harmaasävyt
ColorChecker
8
9
Input lag (ms)
InFocus IN8606HD
Optoma HD26
BenQ W1070+
BenQ W1400
Epson TW6600
Epson TW5200
Optoma HD50
0
20
40
60
80
100
120
140
Harmaasävyt
Harmaasävyjen tasapaino on mitattu viiden prosentin portain. Lisäksi projektorien kirkkaus- ja kontrastisäätö asetettiin kohdalleen ennen mittauksia.
Projektorien mittaus tehtiin suoraan projektorilta i1 Display Pro -mittarilla ja sen sisäänrakennetulla diffuusorilla. InFocus on oletusasetuksilla turhan viileäsävyinen.
BenQ W1070+
BenQ W1400
Epson 5200
InFocus IN8606HD
Optoma HD26
Optoma HD50
Epson 6600
41. Yleiskielessä tätä kutsutaan myös 6500K värilämpötilaksi. Virhe on taulukossa ilmoitettu deltae 2000 -arvona.
Vakioasetuksilla harmaasävyt ovat lineaarisimmat ja suht tarkat BenQ:n ja Optoman tykeissä
Epson 5200 suoriutuu päinvastaisesti luminanssin ollessa kohdallaan ja värien sävyjen heittäessä. BenQ W1400 kärsii hieman alhaisesta värien luminanssitasosta, mutta sen väriavaruus on lähellä referenssiä. Virhe on taulukossa ilmoitettu deltae 2000 -arvona.
Väritoisto on vakiona paras Epson 6600:ssa. DeltaE-graafi esittää kokonaisvirheen numeerisesti. CIE-värikartassa näistä näkyvät sävy ja syvyys. Arvot alle kolmen ovat hyviä, alle yhden erinomaisia.
Liian saturoitunut väri vaikuttaa räikeältä, ja se näkyy värikolmion pinta-alan kasvuna. CIE-kartassa on myös ilmaistu saturaatio 25, 50 ja 75 prosentin tasoilla. Luminanssin poikkeama rec709-referenssistä on esitetty omassa kuvassaan. Samoin BenQ W1070+ toistaa väriavaruuden melko tarkasti, mutta luminanssi suuri poikkeama heikentää lopputulosta. vertailu
Videoprojektorit 700?1500 ?
mittaustulokset
Väritoisto
Väreillä on kolme ominaisuutta, luminanssi (brightness), sävy (hue) ja syvyys (saturaatio). Mittaustulokset on
ilmaistu ympyröinä, rec709-referenssi neliöin. Heti sen perässä tulee Optoma HD50. InFocuksen ja Optoma HD26:n perusasetukset ovat aika pahasti vinksallaan.
CIE
BenQ W1070+
BenQ W1400
Epson 5200
InFocus IN8606HD
Optoma HD26
Optoma HD50
BenQ W1070+
BenQ W1400
Epson 5200
InFocus IN8606HD
Optoma HD26
Optoma HD50
BenQ W1070+
BenQ W1400
Epson 5200
InFocus IN8606HD
Optoma HD26
Optoma HD50
Epson 6600
DeltaE
Epson 6600
Luminanssi
42
Epson 6600
Jos gamman arvo on alhainen, toistuvat keskisävyt liian haaleina. vertailu
mittaustulokset
Gamma
Gamma kertoo kuvan eri kirkkausasteiden väliset pykälät. Kokonaisuutena gamma toistuu kaikissa projektoreissa riittävän tasaisena. Liian suurella gamman arvolla kuva voi vaikuttaa tukkoiselta. Kuva vaikuttaa siis tavallista vaaleammalta.
BenQ W1070+
BenQ W1400
Epson 5200
InFocus IN8606HD
Optoma HD26
Optoma HD50
info
Hinta
Tekniikka
Tarkkuus
3D
Mitat (lxkxs)
Massa
Takuu
Lisätietoja
Kuvatulot
HDMI
DVI
VGA
Komponentti
S-video
Komposiitti
Optiikka
Zoom
Heittoetäisyys *1
Linssinsiirto (P/V)
Linssin pystyoffset
(vrt. Yläpäässä gammakäyrä kohoaa, jota
toisaalta voi tasoittaa kontrastisäätöä laskemalla. Epson 6600 on ainoa, jossa gammaa voi säätää monipisteisesti. kuvan korkeus)
Motorisoitu optiikka
Optiikan muistipaikat
Lamppu
Tyyppi
Ilmoitettu elinikä
(normal/eko/dynamic)
Varalampun hinta
Tunnin katselun hinta
(normal/eko)
Lampputakuu
Vaihto katossa
Kuvasäädöt
Harmaasävyjen kalibrointi
Värinhallinta (CMS)
Gammasäätö
Iiriksen käsisäätö
Dynaaminen iiris/lamppu
Muuta
Valikot projektorista
Suomenkieliset valikot
Liikeinterpolointi
Ohjausportti
Triggeri (12 V)
HDMI-kaapeli
Kaiutin
Langaton hdmi
Epson 6600
BenQ
W1070+
859 ?
DLP
1920x1080
?
31,2 x 10,4 x 24,4 cm
2,75 kg
3 vuotta
www.highendstudio.fi
www.benq.fi
BenQ
W1400
1 199 ?
DLP
1920x1080
?
33,9 x 12,0 x 28,5 cm
3,9 kg
3 vuotta
www.highendstudio.fi
www.benq.fi
Epson
EH-TW5200
699 ?
LCD
1920x1080
?
29,7 x 10,8 x 24,7 cm
2,8 kg
3 vuotta
www.epson.fi
Epson
EH-TW6600
1 499 ?
LCD
1920x1080
?
41 x 16,4 x 32,2 cm
6,8 kg
3 vuotta
www.epson.fi
InFocus
IN8606HD
799 ?
DLP
1920x1080
?
28,5 x 13 x 26,4 cm
3,1 kg
2 vuotta
www.simex.fi
www.infocus.com
2
1
1
1
2
1
1
1
1
2
1
1
2
1
1
1
2
1
1
1
1
2
-
2
1
1
1
1,3x
1,15?1,5x
10-30/- %
1,6x
1,07?1,71x
10-30/- %
1,2x
1,22?1,47x
-
1,6x
1,32?2,15x
±30/±30 %
1,5x
1,39?2,09x
-
1,1x
1,48?1,62x
-
1,5x
1,39?2,09x
15-30/- %
30 %
30 %
-8 %
30 %
10 %
16 %
30 %
-
-
-
-
-
-
-
UHE 240 W
UHE 240 W
UHE 200 W
UHE 250 W
UHE 240 W
UHE 190 W
UHE 240 W
4000/5000/6000 h
3500/5000/6000 h
5000/6000 h
3500/5000 h
4500/6000 h
5000/6000/6500 h
3000/5000/7000 h
299 ?
7,5/6 senttiä
299 ?
8,5/6 senttiä
ELPLP78 97 ?
1,9/1,6 sentttiä
ELPLP85 102,3 ?
2,9/2 senttiä
SP-LAMP-085 239,90 ?
5,3/4 senttiä
249 ?
5,0/4,2 senttiä
399 ?
13,3/8 senttiä
1 v/2000 h
?
1 v/2000 h
?
3 v/3000 h
?
3 v/3000 h
?
12 kk
?
6 kk/1000 h
?
3 v/2500 h
?
bias/gain
3d
9 esiasetusta
-/?
bias/gain
3d
9 esiasetusta
-/?
bias/gain
3d
?/-
bias/gain
3d
9p
?/-
bias/gain
3d
6 esiasetusta
-
gain
3d
4 esiasetusta
-/?
bias/gain
3d
4 esiasetusta
-/?
?
?
rs232
?
?
lisävaruste
?
?
?
rs232
?
?
lisävaruste
?
?
?
rs232
?
?
6600W-mallissa
?
rs232
?
?
?
-
?
?
?
?
-
?
?
?
rs232
?
-
rs232
?
-
Optoma
Optoma
HD26
HD50
799 ?
1 199 ?
DLP
DLP
1920x1080
1920x1080
?
?
31,5 x 11,4 x 22,4 cm
28,6 x 12,4 x 26,6 cm
2,45 kg
3,8 kg
2 vuotta
3 vuotta
www.highendstudio.fi www.highendstudio.fi
www.optomaeurope.com www.optomaeurope.com
43. Täysin valokontrolloidussa ja seinäpinnoiltaan mustassa huoneessa gamma 2,4 on suositeltava, mutta käytännössä arvo 2,2 on tumman pään erottelun kannalta järkevä kompromissi realistisessa ympäristössä.
Dlp-projektoreissa yhteinen piirre on tummimpien sävyjen pieni korostuminen (matala gamman arvo), mikä hieman helpottaa sävyerottelua. Epson 5200:ssa (huomaa poikkeava y-akseli) gamman arvo on alhainen, eikä sitä voi muokata
Kalibroinnin jälkeen kuva on melko lähellä referenssiä, eikä kontrastisuhteestakaan tarvitse tinkiä paljoa. Sen
avulla projektorin ja kattotelineen paikan ei tarvitse olla niin justiinsa.
44
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ. 78 millisekunnin
kuvaviive on siinä rajoilla, onko pelaaminen mahdollista. Kirkkaussäädön vaikutus valkoiseen päähän sekä kontrastisäädön
vaikutus valkotasapainoon vaikeuttavat perusasetuksien tekemistä. Kuvakoko lähietäisyydeltä on joukon suurin. Lisävarusteensa on saatavana langaton hdmi-linkki.
Kolmiasentoinen liikeinterpolointi selkeyttää liikkuvaa kuvaa merkittävästi. 1,6-kertainen zoom ja pystysuuntainen linssinsiirto helpottaa muutenkin sijoittelua. Lievimmässä asennossaan se ei vielä tee elokuvista hirveän saippuamaisia. Kaukosäätimen näppäinasettelu voisi olla parempi etenkin valikoissa taaksepäin palaamisen suhteen. Valotehoa on ecotilassakin reippaasti. Vastaanotin
kiinnitetään L-raudalla suoraan tykin kylkeen ja lähetin kytketään laiteräkin koneisiin.
Noin 320 euron hintaista laitetta voi toki käyttää minkä tahansa projektorin kanssa.
Epson tarjoaa langattoman linkin vakiovarusteena EH-TW6600W-mallissa, joka on
sekin 300 euroa EH-TW6600-mallia kalliimpi.
0
Epson EH-TW6600(W) tarjoaa 30 % linssinsiirron vaaka- ja pystysuunnassa. Tuuletin on melko hiljainen, mutta sävyltään kovahko ja siten
mahdollisesti häiritsevä.
? Toimiva värinhallinta
? Hyvä kontrasti
? Optiikan joustavuus
? Kontrasti- ja kirkkaussäätöjen toiminta
? Tuulettimen kova sävy
? Valikkonäkymä ei katoa säätöjen ajaksi
BenQ:n tykkeihin on saatavilla valmistajan oma langaton yhteyskitti. Työpöytäkäyttö kuitenkin
onnistuu suht hyvin. Yksinkertaistettu versio vasemmalla
tarjoaa lähinnä esiasetusten valinnat, mutta täysiverinen menu muistuttaa perinteistä
kattavaa säätövalikkoa.
BenQ
W1400
?????
TESTIVOITTAJA
Hinta 1 199 ?
BenQ W1070+:n käyttöönottovelho tekee kuvan kääntämisen oikein päin helpommaksi kuin valikkosukellus.
W1400:SSA on vertailun toimivimmat säädöt. Kuvassa
ilmenee pientä välkkymistä projektorin lämmetessä, mutta ilmiö poistuu noin vartin
päästä.
Optiikassa on hyvin huomioitu tilapäinen sohvapöytäasennus. Säätöjen aikana
koko valikkoruutu on aina näkyvissä.
Valikkorakenne on selkeä ja melko nopeasti navigoitava. vertailu
Videoprojektorit 700?1500 ?
BenQ W1070+ tarjoaa kaksi erilaista valikkoa
Kalibrointitoiminnot ovat varsin hyvät, ja niillä kuva paranee entisestään. Perusasetuksilla kuvassa on hieman ylimääräistä terävöitystä, mutta muuttuu miellyttäväksi resoluutioasetuksia korjaamalla.
Yli 100 millisekunnin kuvaviiveen takia Epson ei oikein sovellu tietokone/pelikäyttöön.
EDULLISEMPI BenQ vakuuttaa heti tehdasasetuksillaan. TW6600-malliin täytyy erikseen hankkia kolmannen osapuolen hdmi-linkki.
Projektori on joukon hiljaisin ja käyntiääneltäänkin miellyttävin. Tilapäinen asennus sohvapöydällekin on hyvin mahdollista, sillä suuri kuva syntyy jo melko lyhyeltä heijastusetäisyydeltä. Erityisesti ansi-kontrasti on erinomainen. Käyttö tuntuu isoveljeään ripeämmältä.
Ainoana alle tonnin hintaluokassa BenQ tarjoaa linssinsiirron, joka tuo vähän joustavuutta asennukseen. Projektorissa on hyvin valotehoa mutta samalla pohjamusta on siistin tasainen ja suht matala. Johdotusta voi helpottaa lisävarusteena saatavalla langattomalla hdmi-linkillä.
50 millisekunnin viiveen ansiosta W1070+ on käyttökelpoinen tietokoneen kanssa.
Tuuletin ei ole kovin äänekäs, mutta projektori pitää väripyörän takia hieman vinkuvaa
ääntä.
? Miellyttävä käyntiääni
? Hyvät värit vakiona
? Linssinsiirto myös vaakasuunnassa
? Rauhallinen kuva
1
HUONO
Hyvä hinta/
laatu-suhde
? Pientä vinkumista
? Kaukosäädin ei ota vastaan nopeita peräkkäisiä painalluksia
? Kontrastisäätö vaikuttaa kuvan välkkymiseen
2
VÄLTTÄVÄ
SUOSITTELEMME
? Hyvä kontrasti ja pohjamusta
? Toimivat säädöt
? Helppo valikkorakenne
? Linssinsiirto
? Värinhallinnan bugit
? Suuri input lag
0
?????
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ
0
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ
45. Kontrastisäädön jotkin asennot aiheuttavat kuvan välkkymistä, joten todellisesta kontrastista saattaa joutua hieman tinkimään.
Kaukosäätimessä on voimakkaasti naksahtavat painikkeet, joiden nopeita peräkkäisiä painalluksia tykki ei ota vastaan. Kuva on luonnollinen ja prosessoimattoman näköinen. Kuva on hyvin levollinen, kunhan lamppu lämpenee jonkin aikaa. Projektorissa onkin kokonaisuutena paras kontrastisuhde. Valikoista on sekä yksinkertainen että edistynyt
valikkoa, ja toiminnot on jaoteltu loogisesti. Toisaalta harmaasävyjen
säädön lisäksi asetuksiin ei välttämättä tarvitse koskea. Sekä vaaka- että pystysuunnassa toimiva
linssinsiirto tekee asennuspaikan hakemisesta helpompaa. Se toimii tosin melko kapealla alueella pystysuunnassa. Zoomin toiminta-alue on melko laaja, ja Epsonin voi halutessaan sijoittaa selvästi katselupaikan taakse.
300 euroa kalliimpi sisarmalli EH-TW6600W toimitetaan langattoman hdmi-lähetinyksikön kanssa. Linssinsiirron kontrollit tosin ovat hiukan epämääräisen tuntuiset. Tämä on tärkeää, sillä värinhallinta ei toimi aivan odotetusti, vaan säädöt vaikuttavat toisiinsa. vertailu
Epson
EH-TW6600
BenQ
W1070+
Hinta 1 499 ?
Hinta 859 ?
ISO Epson on väreiltään tarkin heti oletusasetuksilla. Gammasäätö on ainoana vertailussa muokattavissa tarkasti referenssin mukaiseksi.
Käyttöönotto on vertailun joustavinta
Kontrastisäätö toimii epämääräisesti ja muuttaa valkoisen sävyjä.
Dlp-projektoriksi HD50:n tummien sävyjen kohina on hyvin vähäistä. Valikot
ovat erittäin helposti omaksuttavat, mutta kaukosäätimen komennot menevät joissakin asetuksissa hitaasti perille. 1,5-kertaisen zoomin ansiosta projektorin voi sijoittaa melko kauas katselupaikan taakse (heittoetäisyys 2,09x kuvan leveys). Simppeliä viivagrafiikkaa sisältällä materiaalilla värien
hajoaminen saattaa kuitenkin olla liian voimakasta.
? Suuri kontrasti
? Neutraali väritoisto
? Tummien sävyjen pieni kohina
? Helppo valikkorakenne
? Terävä kuva
? Harmaasävyjen helppo kalibrointi ja lineaarisuus
? Melko ulottuva zoom
? Pieni input lag
? Kontrastisäädön epämääräisyys
? Ärsyttävä käyntiääni
? Suuri input lag
? Hidas väripyörä ja selvät sateenkaaret
? Kuvan välkkyminen
? Suppea väriavaruus
? Punaisten sävyjen virheet
0
1
HUONO
46
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ
0
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ. Neutraalin kuvan saadakseen InFocuksesta täytyy kytkeä kontrastia parantava Brilliant Color -toiminto pois.
Harmaasävyjen kalibrointi on silti tarpeen, sillä kuva on vakiona sinertävä. 129 millisekunnin viive on liian pitkä
tietokonekäyttöön.
ENSIVAIKUTELMA InFocuksesta on dynaaminen ja terävä. Värit ovat sopivasti kylläiset mutta neutraalit. Kalibrointitoiminnot pelaavat melko hyvin, mutta niiden avulla kuvaan
saa aikaan toisenlaisia värivirheitä. Lisäksi tuulettimen nopeus vaeltaa
jatkuvasti, vaikka tykki olisi ollut päällä pitkään. Harmaasävytoisto on vakiona hieman viileä, mutta lineaarisena
häiritsemätön. Kontrastisäätö vaikuttaa harmaasävyihin ja kirkkaussäätö valkoisen tasoon,
mikä hankaloittaa perusasetusten tekemistä.
Kuva välkkyy selvästi dynaamisen lampun takia. Luottokorttimallinen kaukosäädin ei ole valaistu, mutta käyttö luonnistuu hetken totuttelun jälkeen
nopeasti. Pelkkä rgb-tasojen säätö riittää peruskäyttöön hyvin. Hitaan väripyörän rakia myös sateenkaari-ilmiö on melko selvä. Linssinsiirto kuitenkin puuttuu.
Tuulettimen sävy on hieman koliseva muttei kovinkaan voimakas. vertailu
Videoprojektorit 700?1500 ?
Optoma
HD50
InFocus
IN8606HD
Hinta 1 199 ?
Hinta 799 ?
OPTOMA HD50:n kuva on dynaamisen vaikuttava ja terävä. Tarkka värikalibrointi ei kuitenkaan ole mahdollista suppean väriavaruuden takia. InFocus soveltuu alhaisen kuvaviiveensä (33 ms) ansiosta hyvin jopa pelikäyttöön. Väripyörän vinkumisen ja kovasävyisen tuulettimen yhdistelmä on ärsyttävä. Lisäksi punaiset sävyt toistuvat epälineaarisesti.
InFocuksessa on ainoana alle tonnin hintaluokassa pitkä zoom. Valikko häviää itsestään hetken kuluttua, mikä vaikeuttaa kalibrointia.
HD50 on käyntiääneltään vertailun epämiellyttävin. Kalibrointi
onnistuu helposti. Kuusinkertaisella nopeudella pyörivän rgbrgb-väripyörän ansiosta sateenkaariefektikin on maltillinen.
Optiikassa on pystysuuntainen linssinsiirto kuvan paikan hienosäätöön
Joidenkin painikkeiden sijoittelu on epälooginen, kuten kursoripainikkein
yläoikealle sijoitettu paluunäppäin.
Projektoria mainostetaan erityisesti peleihin sopivaksi, mutta 116 millisekunnin input lag tekee siitä vaikeata. Asennus on siis melko kankeaa.
Hidas ja monivärinen väripyörä pomppaa silmille melko selvänä sateenkaari-ilmiönä. Linssin zoom on vain 1,1-kertainen, eikä linssinsiirtoa ole. Gammasäätö puuttuu kokonaan.
Valikkojärjestelmä on sama kuin isoveljessä, mutta kaukosäädin on pienempi ja valaisematon. Harmaasävyt ovat
tarkkoja ja lineaariset sekä kontrasti hyvä Brilliant Color -toiminto päällä. Kuvan mustat alueet ovat
haaleita ja niissä on voimakas sininen sävy, jos kuvassa on kirkkaita kohtia. Kuva on melko dynaaminen ja
terävä, mutta latistuu kalibroituna.
Pohjamusta on suurehkon valotehon vuoksi melko korkea ja melko epätasainen.
Myös kuvan alareuna on selvästi muuta aluetta kirkkaampi (pöytäsijoituksella). Suurin rajoite kalibrointiin on vihreän värin epätarkkuus ja värinhallinnan
säätöjen vaikutus toisiinsa. Epson EH-TW5200 on edullisin niin hankinnaltaan kuin käyttökustannuksiltaankin, mutta laadullisesti sitä ei voi suositella.
? Lineaarinen harmaasävytoisto vakiona
? Pieni input lag
? Edullinen varalamppu ja pitkä lampputakuu
? Epätarkat värit
? Kontrasti heikkenee kalibroituna
? Selvä sateenkaari-ilmiö ja välkkyminen
? Huono kontrasti
? Epätasainen ja haalea musta
? Suuri input lag
? Mahdoton kalibroida
0
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ
0
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ
47. Väritoisto
taas paranee selvästi toiminto pois kytkettynä. Ilmiö
muistuttaa sottaista auton tuulilasia, joka levittää vastavalon suurelle alueelle. Kuvaviive on vain 33 millisekuntia, joten pelikäytössä
HD26 reagoi tykiksi ripeästi.
PIKKU-EPSONIN suurin heikkous on sen kehno kontrasti. Ensivaikutelmaa heikentää viileänä voimakkaasti vihertävä kuva, joka tosin poistuu lampun lämmettyä.
Värejä ei saa kalibroitua luminansseja lukuun ottamatta. Lamppua
kohtauksen mukaan säätävä Dynamic Black -tila taas on meluisa.
Valikko on sinänsä yksinkertainen sisäistää, mutta värikäs leiska vaikeuttaa aktiivisen valinnan havaitsemista. Sen ja dynaamisesti valaisevan lampun takia kuva vaikuttaa HD50-mallia levottomammalta. Harmaasävyjen korjaaminen onnistuu helposti pelkillä rgb-gain-säädöillä. Tarkka kalibrointi ei ole BC-tilassa
mahdollista, joten todellista säätöä aloittaessa valinta on selvä. Vihreässä ja magentassa
esiintyy saturaation epälineaarisuuksia, jos pää- ja välivärit kalibroi mahdollisimman
tarkaksi. Tuulettimen ääni on kovasävyinen muttei hirveän voimakas. Kuvanlaatua huomattavasti heikentävässä fast-tilassa viive on pienempi, mutta resoluutio on surkea. vertailu
Optoma
HD26
Epson
EH-TW5200
Hinta 799 ?
Hinta 699 ?
EDULLISEMMAN Optoman käyttöönotossa on tehtävä valinta